images/blog/shooting-safety-rules.webp

Turvallisen aseenkäsittelyn perussäännöt

Aseenkäsittelyssä turvallisuus on aina etusijalla. Olitpa sitten kokeneempi ammunnan harrastaja tai vasta-alkaja, oikeiden toimintatapojen noudattaminen on tärkeää sekä omalle että muiden turvallisuudelle. Jotta ammunnan harrastus voi olla nautinnollista ja vastuullista, jokaisen ampujan tulee sisäistää seuraavat aseenkäsittelyn perussäännöt.

Turvalliseen aseenkäsittelyyn liittyy neljä erittäin tärkeää sääntöä, jotka toimivat perustana kaikelle ampumatoiminnalle ja joita on sovellettava kaikessa aseenkäsittelyssä. Nämä säännöt on jokaisen ampujan osattava vaikka kolmelta aamuyöllä, ja ne aina hyvä kerrata ennen jokaista ampumakertaa. Näiden lisäksi on myös monia muita hyviä käytäntöjä, joita noudattamalla voit parantaa ampumatoiminnan turvallisuutta entisestään.

Turvallisen aseenkäsittelyn perussäännöt

1. Käsittele kaikkia aseita niin kuin ne olisivat ladattuja

Ensimmäinen ja tärkein sääntö aseiden käsittelyssä on se, että jokaista asetta tulisi kohdella kuin se olisi ladattu – aina. Aseen tilalla, eli onko se ladattu tai tyhjä, ei ole merkitystä. Aseen käsittelyn on aina oltava samanlaista. Ase voi olla toimiva tai toimimaton käsittelyase. Vaikka olisit juuri tarkistanut, että ase on tyhjä, sinun tulee silti noudattaa kaikkia turvallisuussääntöjä. Tämä ajattelutapa ehkäisee huolimattomuudesta syntyviä vaaratilanteita.

2. Älä osoita aseella kohteeseen, jota et halua tuhota

Toinen perussääntö on, että ase tulee aina pitää suunnattuna turvalliseen suuntaan. Tämä tarkoittaa, että ase ei koskaan saa osoittaa ihmisiä, eläimiä tai mitään muuta kohdetta, jota et ole valmis vahingoittamaan. Tämä sääntö koskee kaikkia tilanteita, myös silloin, kun olet ampumaradalla tai lataat asetta. Sääntö tunnetaan myös piippukontrollina tai lasersääntönä. Aseen piipun on aina osoitettava turvalliseen suuntaan. Muista aina olla tietoinen siitä, missä aseesi piippu osoittaa. Tällä säännöllä ehkäistään vahingot sivullisissa ihmisissä, omissa taistelijoissa ja kalustossa.

3. Sormivarmistus

Yksi yleisimmistä aloittelijoiden tekemistä virheistä on sormen pitäminen liipaisimella, vaikka he eivät ole vielä valmiita ampumaan. Liipaisimen painaminen vahingossa voi aiheuttaa tahattoman laukauksen esimerkiksi horjahdettaess, joten sormi tulisi aina pitää liipaisinkaaren ulkopuolella ja suorana aseen runko vasten asetta käsiteltäessä. Ainoastaan silloin, kun tähtäät ja olet valmis laukaisemaan, sormi voidaan siirtää liipaisimelle.

Ase on pidettävä myös varmistettuna, kun sillä ei aiota ampua.

4. Tunnista maali ja varmista tausta

Ennen kuin ammut, sinun tulee olla täysin varma siitä, mitä olet ampumassa ja mikä on kohteen takana. Luodit voivat läpäistä kohteen tai osua harhaan, joten on tärkeää tietää, mitä kohteen takana on. Tämä on erityisen tärkeää ulkoampumaradoilla ja metsästyksessä, missä ympäristö voi olla arvaamaton. Muista aina arvioida ampumalinjasi turvallisuus huolella.

Maali on tunnistettava ennen kuin sitä ammutaan. Maalin takana, edessä tai sivulla varmuusetäisyyksien sisällä ei saa olla sivullisia tai muita kohteita, joihin ei aiota ampua.

Turvallisen aseenkäsittelyn sääntöjen lisälehdet

Edellä mainittuja sääntöjä voidaan laajentaa seuraavilla säännöillä:

5. Ei turhia tyhjiä laukauksia

Suurin osa niin sanotuista vahingonlaukauksista (ei ole olemassa vahingonlaukauksia - on vain huolimatonta aseenkäsittelyä!) tapahtuu ”tyhjällä” aseella. Näissä tilanteissa yleensä luullaan, että ase on tyhjä, jolloin tapahtuu liipaisimen turhaa koskettelua, jonka seurauksena vaaratilanne. Tyhjä laukaus on tarpeen suorittaa vain vireen poistamiseksi seuraavissa tilanteissa:

  • Huollon jälkeen, jolloin todetaan aseen toimivuus.
  • Aseesta on poistettu ampumatarvikkeet esimerkiksi stagen päätteeksi
  • Siirryttäessä majoitustiloihin tai ajoneuvoon.
  • Ase laitetaan säilytykseen.

Aseen käsittelyä voidaan kuivaharjoitella esimerkiksi klikkipatruunoiden avulla. Aseen laukaiseminen täysin tyhjänä rasittaa aseen osia, kuten iskuripiikkiä, joten se ei ole aseen kunnossapysymisenkään kannalta suositeltavaa.

6. Ampujan on oltava tietoinen aseen tilasta

Kun käsittelet asetta, sinun tulee aina olla tietoinen aseen tilasta ja tarkistaa, onko ase lataamaton vai ladattu. Patruunapesä on tarkastettava aina otettaessa ase haltuun. Tarkistus tehdään esimerkiksi otettaessa ase telineestä, lataamisen jälkeen tai vaikkapa tauon jälkeen. Kun ase ei ole käytössä, se tulisi aina pitää tyhjänä ja varmistettuna.

Käyttäjän tekemät tarkastukset jaetaan aseen tilan tarkastamiseen ja aseen tarkastamiseen patruunoiden poiston yhteydessä. Käyttäjän on oltava jatkuvasti tietoinen siitä, onko ase ladattu vai ei.

Taistelu- ja taistelukoulutustilanteessa aseen tilan tarkastaminen on ennen kaikkea tarkastus, jolla varmistutaan, että aseessa on patruuna patruunapesässä. Aseen tilan tarkastus tehdään ase varmistettuna, jolloin vedetään luisti taakse, tarkastetaan patruunapesä katseella ja tarvittaessa sormella kokeilemalla. Tarkastuksen yhteydessä voidaan tarkastaa myös aseen tähtäimet, lisälaitteiden kiinnitys ja esimerkiksi aseen kaasuportin asento.

Ampuja tarkastaa aseen patruunoiden poiston yhteydessä. Ennen patruunapesän tarkastusta on varmistettava kokeilemalla, ettei lipas ole paikallaan. Patruunapesän tarkastus tehdään katsomalla ja tarvittaessa kokeilemalla. Tämän jälkeen ammutaan johdetusti tähdätty tyhjä laukaus turvalliseen suuntaan. Mikäli ampuja on yksin, vastaa hän itse turvallisesta tähdätyn tyhjän laukauksen ampumisesta.

Lähteenä ohjeisiin aseen tilan tarkistamiseksi käytetty Puolustusvoimien Taistelijan opasta.

7. Käytä aina oikeaa ammusta ja varmista aseen kunto

Jokaiselle aseelle on tarkasti määritelty, millainen ammus siihen sopii. Vääränlaisen ammuksen käyttäminen voi aiheuttaa vakavia vahinkoja niin aseelle kuin ampujalle. Tarkista aina aseesi ohjeet ja varmista, että käytät oikeaa kaliiperia. Samoin aseen huolto ja kunnossapito ovat keskeisiä tekijöitä turvallisessa aseenkäsittelyssä. Varmista, että ase on puhdistettu, hyvin huollettu ja toimintakunnossa ennen jokaista käyttökertaa.

8. Noudata ampumaradan ja metsästyspaikan sääntöjä

Jokaisella ampumaradalla ja metsästyspaikalla on omat sääntönsä ja käytäntönsä, joiden tarkoituksena on varmistaa kaikkien paikallaolijoiden turvallisuus. Aseenkäsittelyn turvallisuusnormien lisäksi nämä paikkakohtaiset säännöt voivat sisältää tiettyjä varotoimia, jotka liittyvät ampuma-aikoihin, liikkumiseen radalla tai aseen käsittelyyn. Niiden noudattaminen on jokaisen ampujan velvollisuus.

9. Käytä aina suojavarusteita

Ammunnan aikana suojalasit ja kuulosuojaimet ovat välttämättömiä. Aseista lähtee voimakas ääni, joka voi vahingoittaa kuuloa pysyvästi ilman asianmukaista suojaa. Lisäksi suojalasit estävät hylsyjä, sirpaleita, kimmokkeita, palokaasuja tai muita esineitä vahingoittamasta silmiäsi. Nämä yksinkertaiset varusteet tekevät ammunnasta turvallisempaa ja mukavampaa.


Aseenkäsittelyn perussäännöt luovat pohjan turvalliselle ja vastuulliselle harrastamiselle. Muista käsitellä aseita kunnioituksella ja pitää nämä säännöt mielessä jokaisessa tilanteessa. Aseiden käsittelyssä ei koskaan ole tilaa huolimattomuudelle tai oletuksille – pienetkin virheet voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Kun noudatat näitä sääntöjä johdonmukaisesti, voit nauttia ampumaurheilusta turvallisesti ja vastuullisesti.

Muista: turvallisuus ennen kaikkea!

Samanlaisia kirjoituksia

images/blog/v3-0-cover.webp

Sujuvampaa aseiden ja ampumapaikkojen lisäämistä, uusi profiilisivu

AMPUMA – SÄHKÖINEN AMPUMAPÄIVÄKIRJA Ampuman versio 3.0 tuo uudistetun päänäkymän, jossa ampumapäiväkirja ja aseet ovat kootusti saatavilla profiilisivun alla.

Lue lisää
images/blog/v2-6-cover.webp

Päiväkirjan tulostaminen nyt suoraan sovelluksessa

AMPUMA – SÄHKÖINEN AMPUMAPÄIVÄKIRJA Ampuman versiosta 2.6 lähtien käyttäjän on mahdollista tulostaa ampumapäiväkirjansa myös Android- ja iOS -sovellusten kautta.

Lue lisää
images/blog/shooting-starting-hobby-cover.webp

Ampumaharrastuksen aloittaminen

Ammunnan aloittaminen voi olla jännittävää ja ehkä hieman hämmentävääkin. Missä ja miten ammuntaa pääsee harrastamaan?

Lue lisää